tiistai 11. maaliskuuta 2014

Lomailua

Pidän bloggailusta hiukan taukoa ja lomailen välillä. :)
 
Katsotaan miten hyvin se minulta onnistuu vaan onnistuuko ollenkaan...
 
Lomallakin olen luvannut leipoa ja kokkailla, joten jotain postauksia saattaa ehkä tullakkin. :)
 
Täytyy tsekata Hesan, Tallinnan ym. paikkojen ruokailu ja postailla niistä miten hyvin gluteenitonta oli missäkin paikassa tarjolla. :)
 
 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Tuulihatut

 2 dl vettä
100 g voita
3 munaa

Kieuhauta vesi ja voi paksupohjaisessa kattilassa.
Lisää kiehuvaan seokseen yhdellä kertaa kaikki jauhot koko ajan puuhaarukalla sekoittaen.
Keitä seosta vatkaten kunnes se irtoaa kattilan reunoista.
Lisää munat jäähtyneseen seokseen yksitellen hyvin vatkaten.
Ota taikinasta kahdella lusikalla noin ruokalusikan kokoisia nokareita pellille tai pursota pursottimella.
Paista 200 asteisesa uunissa 20 min.
Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana ettei tuulihatut lässähdä.
Anna tuulihattujen jäähtyä pellillä ja täytä vasta juuri ennen tarjoilua.
 
Täytteeksi sopivat niin suolaiset kuin makeatkin täytteet.
Taikinasta tulee 12 kpl reiluhkon kokoisia tuulihattuja ja pieniä coctail tuulihattuja noin 20 kpl.
 
Tämä ohje on yli 30 vuotta vanha ja erittäin hyvä!
 


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Gluteenittomat Perunarieskat




6 dl perunamuussia
1 kananmuna
2 dl semperin karkeaa-jauhoseosta
tai sama määrä semperin hienoa jauhoseosta 

(suolaa)

Sekoita kaikki aineet sekaisin ja lisää tarvittaessa suolaa.
Nostele ruokalusikalla kökköjä pellille.
Taputtele jauhotetuin käsin ne pyöreiksi rieskoiksi.
Pistele haarukalla pinnat ja paista 275 asteisessa uunissa 10 min.
Voitele voisulalla ja tarjoile lämpinä esim. munavoin kera.


Nämä alla olevat rieskat on tehty semperin hienoon jauhoseokseen. 
Tein myös munavoita rieskoille. 












Gluteenittomat Laskiaispullat



Gluteeniton pullataikina

Tällä reseptilläni leivoin vuosi sitten laskiaispullia ja nyt kehittelin yhden variaation lisää.

Tästä taikina määrästä tulee noin. 30 kpl laskiaispullia riippuen koosta. 


5 dl maitoa
2 tl psylliumia 
50 g tuoretta hiivaa
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
noin. 12 dl fin mixin hienoa-jauhoseosta
150 g voita tai margariinia sulatettuna


Voiteluun kananmunaa jota on ohennettu hiukan vedellä.


Murenna hiiva kädenlämpoiseen maitoon ja sekoita.
Lisää psyllium joukkoon ja anna sen turvota noin 10 min.
Sekoita munat, sokeri, suola ja kardemumma. 

Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin käsin vatkaten ja sitten hyvin alustaen joko käsin tai koneella.
Lisää lopuksi sulatettu voi tai margariinisula ja alusta taikina hyvin.
Leivo heti pullat (eli älä siis kohota taikinana) ja kohota ne kaksinkertaiseksi.


Vinkki kohotukseen:


Laske niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee altaseen ja laita pullat pellillä sen höyryn päälle kohomaan leivinliina päällä.
Näin pullat eivät repeile ja kohoavat hyvin.
Voitele kohonneet pullat vatkatulla kananmunalla jossa on vähän kylmää vettä seassa, sillä silloin se levittyy hyvin pullien päälle.
Ripottele päälle mantelilastuja, rouheita tai raesokeria.
Paista 225 asteisessa uunissa kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita ja kypsiä.

Halkaise jäähtyneet pullat ja täytä ne joko hillolla ja kermavaahdolla tai mantelimassalla ja kermavaahdolla.



 Perinteisiä laskiaispullia.
 

 Taustalla näkyy vaniljakierrepullia. 
 

 Kokeilin tehdä tälläisiä Laskiaiskuppipullia ja olipas mukava kokemus. Vuorasin paperiset muffinsivuuat taikinalla, kohotin, voitelin ja paistoin. Jäähdytttyään laitoin pohjalle reilusti hilloa ja päälle pursotin kermavaahtoa. Näihin mahtuu paljon täytettä ja on helppo syödä. 😋
 
  
Leivoin samasta taikinasta myös voisilmäpullia ja vaniljakierrepullia.

  
Vaniljakierrepullia. 

  
Vaniljakierrepullia.
 

Perinteiset laskiaispullat.
 


 







 

Vinkkejä gluteenittomaan leivontaan

Vinkkejä gluteenittomaan leivontaan.

Vinkit olen ottanut Keliakiakliiton sivuilta.  

Käytä huoneenlämpöisiä raaka-aineita ja isoja kulhoja, koska tärkkelyspohjaiset gluteenittomat jauhot ”pölisevät” runsaasti. 

 Leipoutuvuutta ja rakennetta parantaa proteiinin lisääminen taikinaan. Käytä nesteenä maitoa, piimää, jogurttia, kermaa, soijajuomaa tai lisää joukkoon rahkaa, raejuustoa, soijajauhoa jne.

Leipiin ja sämpylöihin saa lisää väriä, makua ja ravintoarvoa käyttämällä taikinoissa kasvisraasteita ja –soseita, juustoraastetta ja yrttejä. 

Käytä useampia erilaisia jauhoja, hiutaleita, rouheita ja siemeniä, jolloin taikinoiden leipoutuvuus paranee ja lopputulos on mehevämpi. 

 Käytä leivonnan apuaineita psylliumia ja ksantaania rakenteen ja leivontaominaisuuksien parantamiseen. Myös perunasose, perunarakeet ja perunahiutaleet parantavat leivonnaisten rakennetta. 

Hyödynnä gluteenittomia puuroja leivonnaisten pohjana. 

Vatkaa taikinoita sähkövatkaimella tai yleiskoneessa muutaman minuutin ajan. Näin saat taikinaan ilmakuplia ja lopputulos on kuohkeampi ja taikina on helpommin käsiteltävää. 

Jätä hiivataikinat löysähköiksi, koska pehmeästä taikinasta valmistuu kuohkeampia sämpylöitä, leipiä ja pullia. 

Käytä löysien taikinoiden muotoilussa apuna lusikkaa tai muotoile leivonnaiset jauhotetuin, veteen tai öljyyn kastetuin käsin. 

Jauhota kakkuvuoat huolellisesti gluteenittomilla korppujauhoilla, kookoshiutaleilla tai manteli- ja pähkinärouheella. 

Kohota hiivaleivonnaisia vain kerran ennen paistamista 

Väriä leivonnaisiin saat voitelemalla ne maidolla, munalla, kahvilla, siirapilla, siirappi-vesiseoksella, appelsiinimehulla jne. 

Pakasta ylimääräiset leivonnaiset, sillä ne säilyvät vehnäleivonnaisia huonommin ja kuivuvat helposti.

Psyllium ja Ksantaani

Mitä on Psyllium ja Ksantaani?

Näistä kysellään minulta usein mitä ne ovat ja mihin tarkoitukeen niitä tarvitaan?

Leivontaa helpottavat apuaineet olen ottanut Keliakialiiton sivuilta avuksi kaikille leipojille! 

Itse käytän eniten Psylliumia esim. pullataikinoissa ja Ksantaania lähinnä joissakin hapanleipä taikinoissa kuten Tattarileivässä. 

 Leivontaa helpottavat apuaineet

Psyllium

Psyllium on ratamokasveihin kuuluvan Plantago ovatan jauhettua siemenkuorta. Psyllium soveltuu apuaineeksi sekä hiivalla että leivinjauheella kohotettaviin leivonnaisiin. Psylliumia lisäämällä taikinaa on helpompi käsitellä ja leivonnaiset ovat mehevämpiä. Taikina ei tartu käsiin ja sitä pystyy kaulitsemaan.

Psyllium sekoitetaan taikinanesteeseen ja sen annetaan turvota 10 minuuttia ennen jauhojen lisäämistä. Psylliumin annostus on 1-2 rkl litraan nestettä. Suomessa psylliumia myydään kauppanimillä Psyllium sekä Fiber Husk

Ksantaani

Ksantaani on hyydykeaine, jota valmistetaan bakteerikäymisen avulla sokeriliemestä. Ksantaani antaa leivälle kuohkeutta ja rapean kuoren. Erityisen hyvin ksantaania soveltuu pikkuleipä- että kakkutaikinoihin. Ksantaani sekoitetaan aina jauhoihin. Annostus on pikkuleipätaikinoissa 1 tl/jauhokilo ja esim. pizzataikinoissa 2-3 tl/jauhokilo. Ksantaania myydään kauppanimellä Ksantaani.

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...