keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Gluteenittomat Tattarireikäleivät





Ohje:

½ l kädenlämpöistä vettä
1 pk tuoretta hiivaa
2 tl psylliumia
2 tl ksantaania
1 tl suolaa
2 rkl tummaa siirappia
1 dl tattarilesettä
2 dl karkeita tattarijauhoja
2 dl hienoja tattarijauhoja
1 dl tummaa täysjyvä riisijauhoa
2 dl semperin karkeaa jauhoseosta
½ dl voi tai margariinisulaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää psyllium.
Sekoita hyvin ja anna turvota noin 10 min.
Lisää suola, siirappi ja tattarilese johon ksantaani on sekoitettu ja sekoita taikinaa hyvin.
Lisää vähitelen koko ajan sekoittaen molemmat tattarijauhot, riisijauhot ja semperin karkea jauhoseos.
Lisää lopuksi voisula ja alusta taikina hyvin koneella tai käsin.
Taikina saa olla pehmoisen tuntuista.
Lisää leivinalustalle tattarijauhoja ja leivo jauhoissa kaksi yhtä suurta limppua.
Laita linput leivinpaperoidulle pellille, taputtele ne pyöreiksi reikäleiviksi.
Tee muotilla reikä leipien keskelle ja leivo taikinapaloista sämpylä.
Anna kohota kuuman vesihöyryn päällä leivinliinan alla 30 min.
Pistele haarukalla leivät ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla 25 min.
Leivät ovat silloin kypsiä kun pohja kumisee ja pinta on saanut kaniin värin.

 Nyt leivoin sellaista tattarileipää jossa ei maistu tattarin voimakas maku, vaan tätä leipää jopa minä joka olen allerginen tattarille pystyn syömään! ♥

Leivonnassa käytettävät jauhot.












tiistai 28. lokakuuta 2014

Gluteeniton Vaniljaomena piirakka




Posti toi jo jokin aika sitten minulle paketin Vuohelan herkulta jossa oli Farina tuoteperheeen tuotteita. ♥
 Tällä kertaa testiin meni Farinan 400g piirakkapohjaseos.




 Marjapiirakan sijaan teinkin Vaniljaomena piirakka, koska olin saanut ystävältäni omenoita.
Piirakasta tuli todella maukas  ja pohjasta hiukan mureneva, mutta kuohkean pehmoinen.
 
Piirakan tein (halkaisija 30 cm) vuokaan ja siitä huolimatta pohjasta tuli paksu eli se kohosi todella hyvin. 
Tästä piirakkapohjaseoksesta tulee uunipellillinen piirakka jos haluaa oikein ohuen pohjan!

Täytteen tein Ekströms vaniljakastike jauheesta laktoosittomaan maitojuomaan.
 



Ohje:


 2 dl juoksevaa margariinia tai sulatettua voita
2 kananmunaa
0,5 dl vettä

Lisää jauhoseokseen margariini tai voisula, kananmunat ja vesi. 
Vatkaa taikina kuohkeaksi sähkövatkaimella ja kaada piirakkavuokaan. 
Käytä joko yhtä isoa vuokaa (halkaisija 30 cm) tai kahta pienempää. 
Paista pohjaa uunin alatasolla 200 °C:ssa noin 10 min. 
Levitä sen jälkeen vaniljakastike piirakkapohjan päälle ja omenalohkot.
Ripottele omenalohkojen päälle kanelia ja sokeria maun mukaan.
Jatka paistamista vielä noin 30 min.

 Täyte:

paksuhkoa vaniljakastiketta
kuorittuja omena lohkoja
sokeria ja kanelia

Vatkaa yhden pussin sisältö 2½ dl kylmää maitoa tai maitojuomaa.
Anna kastikkeen seistä 5-10 min ja levitä se esikypsytetyn piirakkapohjan päälle.

 








sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Gluteeniton mannapuuro

 
Vuohelan herkun Farina perheen tuotteista testissä Farinan täysjyväriisijauho, josta hauduttelin mannapuuron päivälliseksi ja söin sen mustaherukkakeiton kanssa. ♥
Ohje

5 dl maitoa tai vettä
0,5 tl suolaa

Vatkaa kiehuvaan nesteeseen jauhot. 
Keitä 3 min, hauduta 20 min ja mausta suolalla.
 
 Tarjoa esim. mehukeiton, marjojen tai kanelin ja sokerin kanssa. 
 
 Puurosta tuli sametin pehmoista ja todella maukasta!
 
 


Sunnuntaipäivän aamiainen


Semperin gluteenittomat ja maukkaat kaurahiutaleet testissä.

  Semperin wep sivut löytyvät täältäSemper

   
Aamuni aloitan kaurapuurolla voisilmän kera, jonka jälkeen juon teetä mukillisen, syön itse leivottuja piirakoita, sämpylöitä tai leipää joiden päällä on leikkeleitä ja vihanneksia. 
 Oma ohjeeni kaurapuurolle (1 annos) 

1 dl kaurahiutaleita
2 ½-3 dl vettä tai maitoa
½ maustemittaa suolaa

Kiehauta neste, lisää kaurahiutaleet ja suola.
Laita kaurapuuro hautumaan kannelliseen kattilaan haudutusritilän päälle ja pidä levyn lämpötila kakkosella.
Sekoitta silloin tällöin ja anna kaurapuuron hautua 20-30 min.
Näin saat sametin pehmoista puuroa.
Puuron sekaan voit keitto vaiheessa lisätä erilaisia marjoja, omenan paloja tai luumuja.
Haudutus ritilä on tämän näköinen.
Semperin ohje kaurapuurolle (1 annos)

1 dl kaurahiutaleita
2 ½ dl vettä
½ maustemittaa suolaa

Lisää hitaleet kylmään veteen ja keitä noin 3 minuuttia välillä sekoittaen.
Lisää suola.
Tarjoile puolukkahillon, hunajan, raastetun omenan tai omenasoseen sekä maidon kera.



tiistai 21. lokakuuta 2014

Gluteenittomat Kauraiset sämpylät




Semperin jauhoseokset ja kaurahiutaleet testissä.



12-14 kpl   

5 dl maitoa tai vettä
2 tl psylliumia
2 tl suolaa  
2 tl sokeria
2 ps kuivahiivaa
2 dl semperin kaurahiutaleita
3 dl provenan kauraleipäseosta
3 dl semperin grov mixiä
½ dl voi tai margariini sulaa

Lisää psyllium 42 asteisen maidon tai veden joukkoon ja anna turvota noin. 10 min.
Lisää suola, sokeri, kaurahiutaleet, provenan jauhot, kuivahiiva ja voi tai margariini sula.
Lisää semperin jauhot vähitellen ja alusta taikina hyvin joko yleiskoneella tai käsin.
Taikina saa jäädä pehmoiseksi.
Laita grov mixiä kulhon pohjalle.
Nostele ruokalusikalla palloja jauhojen sekaan.
Pyörittele jauhotetuissa käsissä soikeita tai pyöreitä sämpylöitä.
Anna sämpylöiden kohota lämpimässä vedottomassa paikassa leivinliinan alla tai kuuman vesihöyryn päällä noin. 20-30 min.
Paista 225 asteisessa uunin lämmössä 15-20 min.











keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mansikkapuuro

Sain Vuohelan herkun Farina tuotteita testattavaksi ja tällä kertaa testiin meni niin lasten kuin aikuistenkin suosikki eli Mansikkapuuro jonka tein Farinan täysjyväriisijauhoihin! ♥
 Farinan täysjyväriisjauho on tämän näköisessä pussissa ja siitä saa erittäin maukasta mannapuuroa, mannavelliä, puolukka, mansikka, mustaherukka, punaherukka, mustikka, omena ja luumupuuroa! ♥

 Tämä riisijauho korvaa täydellisesti (mannaryynit) ja marja puurot vatkautuvat vaaleiksi ja kuohkeiksi.  

Ohje

4 dl mansikkasurvosta
2 dl vettä
½ dl sokeria
½ dl farinan karkeaa riisijauhoa

 1 dl mansikkasurvosta

Kiehauta mansikkasurvos, vesi ja sokeri.
Lisää vähitellen koko ajan vatkaten riisijauho.
Hauduta puuroa 20 minuuttia välillä sekoittaen.
Lisää lopuksi 1 dl mansikkasurvosta valmiin puuron joukkoon ja anna puuron jäähtyä.
Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi ja tarjoile esim. kylmän maidon kanssa.

Tämä puuro on niin herkullista että siitä tykkäävät niin aikuiset kuin lapsetkin! ♥ 


tiistai 14. lokakuuta 2014

Free From messut ja Semper


Olin syyskuussa Helsingissä Free From messuilla jossa oli gluteenittomia leipomoita ja firmoja esittelemässä, maistattamassa ja myymässä gluteenittomia tuotteitaan. 

Omat kuvat oli jostakin kumman syystä hävinneet kamerani muistikortilta, joten kuvia etsin ja lainasin Glu.fi sivulta ja Free Fromin fb-sivulta.

 

Semperin tuotteista vain osa oli Free From messuilla.

Posti toi myöhemmin minulle Semperin paketin jossa oli erilaisia jauhoseoksia, pastaa, makarooneja, ym. tuotteita testattavaksi ja maisteltavaksi varten. ♥

  Semperin wep sivut löytyvät tästä linkistä Gluteenittomat Semperin tuotteet

Tänään leivoin Korvapuusteja ja jauhoina käytin kuten aina ennenkin Semperin Fin Mixin hienoa jauhoseosta, joka on ehdottomasti paras jauhoseos leivontaan! ♥

Jauhoseos on tämän näköisessä paketissa.

 
Ohje näihin korvapuusteihin löytyy tästä linkistä Korvapuustit






keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Gluteeniton Omenapiirakka




Ohje


 150 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna   
3 ½ dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
1 ½ tl leivinjauhetta
2 dl kermamaitoa

Pinnalle
4 kpl isoja omenia kuorittuna, lohkoina tai viipaleina
Kanelia ja sokeria


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää voi-sokerivaahtoon kananmuna hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan ja lopuksi kerma-maito.
Kaada taikina voideltuun piiirasvuokaan.
Laita taikinan pinnalle omenalohkot auringonsäteiden muotoon.
Ripottele omenalohkojen päälle kanelia, sokeria ja halutessasi vaniljasokeria. 
Paista piirakka 200 asteessa 30-45 min. riipuen uunista.  
Tarjoa esim. vaniljakastikkeen, kinuskikastikkeen tai jäätelön kera.










tiistai 7. lokakuuta 2014

Gluteeniton Saaristolaisleipä



 Tämän reseptin olen ottanut Facebookin gluteenittomat reseptit tiedostosta.

Puolitin annoksen ja tein yhden leivän kokeeksi joka meni 1,75 dl vuokaan.
Leipä on rakenteeltaan ja maultaan hyvän makuinen.
Tattari maistuu aika vahvasti tässä leivässä ja mietinkin että tuon tattarijauhon tilalle voisin seuraavalla kerralla testi mielessä laittaa tummaa Jyttejauhoa tai Teff jauhoa.

Ohje

1 litra piimää
75 g hiivaa
0,5 dl psylliumia
2 tl suolaa 
3 dl tummaa siirappia
2 dl pellavansiemenrouhe + mustikka
3 dl tattarilesettä   
6 dl tattarijauhoja  

Kostukkeeksi

0,5 dl siirappia
0,5 dl vettä

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hiiva ja psyllium.
Anna psylliumin turvota hetki ja hiivan liueta.
Lisää seokseen siirappi, suola ja sekoita.
Lisää sitten loput aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Taikina saa olla hieman löysää eikä sitä tarvitse vaivata erityisemmin, kunhan vaan sekoittaa hyvin.
Jaa taikina sitten kahteen voideltuun leipävuokaan ja anna kohota rauhassa lämpimässä paikassa noin tunnin verran.
Kun leivät ovat kohonneet rauhassa, sivele niiden päälle varovasti siirappivesiseosta ja paista niitä uunissa 175 asteessa tunnin ajan.
Sivele leipien päälle uudestaan siirappivesiseosta ja paista vielä puolisen tuntia.
Jos leivät alkavat tummumaan liikaa, laita niiden päälle leivinpaperiarkki.
Kun leivät ovat paistuneet yhteensä puolisentoista tuntia, ota ne pois ja sivele vielä kerran siirappivesiseosta niiden päälle, anna jäähtyä hetken.
Kumoa ne sitten vuoista ja anna jäähtyä kokonaan.
Saaristolaisleipä paranee vanhetessaan.
Säilytä sitä jääkaapissa pakastepussissa niin sen rakenne mehevöityy ja maku tiivistyy.
Saaristolaisleipä on tässä mielessä myös oiva pakastettava, sillä kun sen nakkaa jäähdytettyään pakkaseen, sulaessaan se on yhtälailla mehevöitynyt.
 











perjantai 3. lokakuuta 2014

Kansainvälinen Korvapuustipäivä


Herkullista korvapuustipäivää kaikille lukijoilleni! ♥
 Huomenna 4.10.2014 vietetään kansainvälistä korvapuustipäivää! ♥

 Korvapuusti on sisältä pehmeä, paistopinnaltaan hieman rapea.
 Reippaasti kardemummaa taikinaan ja kaulitulle korvapuustilevylle reilusti voita, sokeria ja kanelia.  
Sellainen on minun mielestä täydellinen korvapuusti.  

Kaivakaa raaka-aineet esiin, sillä tänään vietetään kansallista korvapuustipäivää. ♥
Korvapuustien ohjeen löydät tästä linkistä korvapuustit



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...