lauantai 1. maaliskuuta 2014

Gluteenittomat Laskiaispullat



Gluteeniton pullataikina

Tällä reseptilläni leivoin vuosi sitten laskiaispullia ja nyt kehittelin yhden variaation lisää.

Tästä taikina määrästä tulee noin. 30 kpl laskiaispullia riippuen koosta. 


5 dl maitoa
2 tl psylliumia 
50 g tuoretta hiivaa
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
noin. 12 dl fin mixin hienoa-jauhoseosta
150 g voita tai margariinia sulatettuna


Voiteluun kananmunaa jota on ohennettu hiukan vedellä.


Murenna hiiva kädenlämpoiseen maitoon ja sekoita.
Lisää psyllium joukkoon ja anna sen turvota noin 10 min.
Sekoita munat, sokeri, suola ja kardemumma. 

Lisää jauhoja pikkuhiljaa ensin käsin vatkaten ja sitten hyvin alustaen joko käsin tai koneella.
Lisää lopuksi sulatettu voi tai margariinisula ja alusta taikina hyvin.
Leivo heti pullat (eli älä siis kohota taikinana) ja kohota ne kaksinkertaiseksi.


Vinkki kohotukseen:


Laske niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee altaseen ja laita pullat pellillä sen höyryn päälle kohomaan leivinliina päällä.
Näin pullat eivät repeile ja kohoavat hyvin.
Voitele kohonneet pullat vatkatulla kananmunalla jossa on vähän kylmää vettä seassa, sillä silloin se levittyy hyvin pullien päälle.
Ripottele päälle mantelilastuja, rouheita tai raesokeria.
Paista 225 asteisessa uunissa kunnes pullat ovat kauniin kullanruskeita ja kypsiä.

Halkaise jäähtyneet pullat ja täytä ne joko hillolla ja kermavaahdolla tai mantelimassalla ja kermavaahdolla.



 Perinteisiä laskiaispullia.
 

 Taustalla näkyy vaniljakierrepullia. 
 

 Kokeilin tehdä tälläisiä Laskiaiskuppipullia ja olipas mukava kokemus. Vuorasin paperiset muffinsivuuat taikinalla, kohotin, voitelin ja paistoin. Jäähdytttyään laitoin pohjalle reilusti hilloa ja päälle pursotin kermavaahtoa. Näihin mahtuu paljon täytettä ja on helppo syödä. 😋
 
  
Leivoin samasta taikinasta myös voisilmäpullia ja vaniljakierrepullia.

  
Vaniljakierrepullia. 

  
Vaniljakierrepullia.
 

Perinteiset laskiaispullat.
 


 







 

10 kommenttia:

  1. Onpas tosi hyvä ohje laskiaispulliin, kun mietin tässä miten tekisi! Kiitos oikein paljon, ja Hyvää Laskiaista! Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria ja kiitos mieltä lämmittävästä kommentista! ♥ Mukavaa kuulla että pullat ovat onnistuneet! :) Oikein ihanaa ja maukasta laskiaista sinulle! ♥

      Poista
  2. Lämmin kiitos loistavasta ohjeesta! Olen 16 vuoden keliakia-urani aikana yrittänyt pullan leivontaa joitain kertoja, ja aina on tullut tosi pahaa. Luovuin jo vuosiksi yrittämästä, kunnes nyt kokeilin tätä sinun ohjetta. Todella hyviä, kuohkeita ja herkullisia, kuten pullan kuuluukin! Maistui myös puolisolle! Hyvää laskiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sydäntä lämmittävästä komentistasi Suvi! ♥ Peruspulla ohje joihin vaihdoin vaan jauhot ja muutaman kokeilun jälkeen löytyi se oikea suhde jauhojen määrään. :)Tällä ohjeella voit tehdä korvapuustit, marjapiirakat, toscapiirakat ym. :)

      Poista
  3. Onnistuuko taikinan teko kuivahiivalla, joka vaatii hieman lämpimämmän nesteen? Miten psyllium käyttäytyy +42-asteisessa nesteessä? Voiko rasvan lisätä sulattamatta ja vaikuttaako se jauhojen määrään? En ole aiemmin tehnyt gluteenitonta pullataikinaa, mutta täksi laskiaiseksi aion yrittää. Entä pitääkö paikkansa, että gluteenittomista jauhoista leivotut pullat kuivuvat nopeasti eli pitäisikö ylimääräiset pullat laittaa pakkaseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentistasi Tuija Immonen! ♡ Onnistuu mutta pullat ei kohoa yhtä hyvin kuin tuoreella hiivalla. Psyllium käyttäytyy oikein hyvin myös kuumemmassa nesteessä. :) Rasvan voi lisätä sulattamatta mutta sen täytyy olla pehmoista eli huoneenlämpöistä että sekoitttuu taikinaan hyvin. Kyllä gluteenittomat leivonnaiset ainakin osa kuten pullat helposti kuivavat joten suosittelen ylimääräisten pullien pakastusta heti kun jäähtyvät.

      Poista
  4. Voi miten ihana laskiaispullaohje. Aivan uskomato! Olet kyllä tästäkin ohjeesta kehusi ansainnut. Kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati sydäntä lämmittävästä kommentistasi! ♡

      Poista
  5. Monet kiitokset hyvästä pullataikinaohjeesta. Pullat onnistuivat melko hyvin, kun noudatin antamiasi vinkkejä. Pullien pyörittely oli tosin hieman työläämpää kuin normipullataikinasta, mutta sitä osasin odottaakin. Erityisesti keliakiaa potevan läheiseni kehut ja kiitokset lämmittivät sydäntä. Tällä ohjeella leivon jatkossakin laskiaispullat, ei tarvitse parempaa ohjetta etsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuija sydäntä lämmittävästä kommentistasi! ♡ Gluteeniton taikina on hiukan haastavampi käsitellä mutta mitä useammin leivot sen helpompaa se on. Kehut ja kiitokset tuntuvat aina hyvältä ja se innostaa sinua varmasti leipomaan jatkossakin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...