perjantai 2. lokakuuta 2015

Gluteeniton Puolukkajuustokakku




Syksyn kaunis ruska ja väriloisto on upeaa katseltavaa ja syksyisestä luonnosta saa monenlaista herkkua kerättyä talvea varten! 
Puoulukat ovat nyt parhaimmillaan täällä Itä-Suomessa ja ne ovat makeita.
Mustikoitakin löysin puolukan keruu matkallani, jotka olivat todella maukkaita ja napakoita.
Minulla on pitkään tehnyt juustokakkua mieli ja nyt tuli oiva tilaisuus tehdä tuoreista puolukoista sitä.
Tämä kakku ei ole liian makea vaan ihanan raikkaan makuinen! 

Ohje

40 g voisulaa

 Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuuan pohjalle sopivan kokoinen pala.
Laita keksit ja voisula monitoimikoneeseen.
Käytä konetta niin kauan kunnes seos on murumaisen tasaista.
Taputtele seos taiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle irtopohja vuokaan ja laita se jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

 Täyte

6 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa 
500 g maitorahkaa
1 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunanmehua

Puolukkahyytelö

3 liivatelehteä
200 g puolukoita
1/2 dl vettä
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

Pane täytettä varten liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi.
Vaahdota kerma, lisää rahka, sokeri, vanillinisokeri ja sitruunanmehu.
Kuumenna sitruunanmehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet.
Kaada seos rahkaseoksen joukkoon hyvin koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä tunnin ajan tai yön yli.
Liota puolukkahyytelöä varten liivatteita kylmässä vedessä noin 10 min.
Survi puolukat tai sekoita ne sauvasekoittimella ihan hienoksi. (tähän käy myös pakastepuolukat)
Paseeraa puolukkasurvos tiheän siivilän läpi.
Lisää joukkoon vesi ja sokeri.
Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan sitruunanmehuun.
Kaada seos paseeratun puolukka seoksen joukkoon ja sekoita hyvin.
Levitä puolukkaseos rahkakerroksen pinnalle.
Anna hyytyä kylmässä noin 2-3 tuntia.
Irrota kakku vuoasta ohuella lastalla reunoista auttaen.
Siirrä tarjoiluvadille ja koristele vati esimerkiksi puolukanvarvuilla ja puolukoilla.





































6 kommenttia:

  1. Hei, tulee vesikielelle lukiessani sinun ohjeita. Itselle on tulossa juhlat joulukuun alussa ja ajattelinpa kokeilla. Mietin vain, voisiko näitä leipoa etukäteen ja pakastaa. Oletko kokeillut?
    Marketta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Marketta! ♥ En ole kokeillut pakastimista mutta uskon että se kestää pakastamisen. Sulata hitaasti kylmässä, sillä luulisin että liivatelehdet pitävän kakun koossa. :) Täytyypä joskus koettaa itsekkin tuota pakastamista.

      Poista
  2. Ostin juuri tähän ainekset ja tajusin että tässähän on pelkkää rahkaa - niin että miten tämä juustokakku on.. toivottavasti silti tulee hyvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! ♡ Juustokakussa on rahkaa ja kermaa josta saadaan kuohkea ja maukas massa. :) Juustokakkujahan on sekä hyytelöidyt että uunissa paistetut juustokakut. Kyllä sinä saat tällä ohjeella todella maukasta puolukkajuustokakkua! ;)

      Poista
    2. Uskotaan pro:ta :) itse tehnyt ehkä 5 vuotta sitten viimeeksi juustokakun ja siihen tuli varmaan philadelhia-juustoa

      Poista
    3. Philadelhia-juusto käy oikein hyvin hyydytettyihin juustokakkuihihn! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...