keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Gluteeniton Sitruunakakku




Gluteeniton Sitruunakakku


(16 palaa)

Tämä sitruunakakku on ihanan kuohkea ja mehevä ja tässä kakussa maistuvat sitruunamehu ja raastettu sitruunakuori. 


200 g pehemeää voita 
2 dl sokeria
3 kpl munia (huoneenlämpöisiä)
1 1/2 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunankuoriraastetta
2 tl leivinjauhetta

Voitele ja korppujauhota hyvin noin 2 litran vetoinen kakkuvuoka.
Vaahdota voi ja sokeri hyvin.
Sekoita joukkoon munat yksitellen hyvin vatkaten. 
Lisää sitruunamehu ja -kuoriraaste.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet vähitellen samalla käännellen taikinaan sekaisin.
Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. 
Testaa kypsyys kakkutikulla tai cocktailtikulla. 
Kypsästä kakusta ei tartu taikinaa tikkuun.
Nosta vuoka uunista ja anna jäähtyä noin 10 minuuttia. 
Kumoa kakku kakkulautaselle tai ritilälle jäähtymään.

Koristele jäähtynyt kakku halutessasi tomusokerilla ja sitruunankuoriraasteella.



 Yläkuvassa näette hyvin voidellun ja korppujauhotetun kakkuvuuan.









Kuvissa näkee kuinka hyvin kypsä taikina irtoaa kakkuvuuan reunoista.  

 Leivoin kaksi kakkua ja paistoin ne erilaisilla kakkuvuoilla.


















4 kommenttia:

  1. Älyttömän hyvä kakku! Kiitos ohjeesta, kannatti tehdä. Tästä tuli lemppari kuivakakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sydäntä lämmittävästä kommentista ja ihanaa kuulla että kakkusi on onnistunut ja teet sitä jatkossakin. ♡ Tämä kakku on mun oma suosikkinikin.

      Poista
  2. Oikein hyvänmakuinen, paistojälki kaunis, mutta valitettavasti todella murentuva kakku. Tein kaiken kuten ohjeessa sanottiin, mutta laitoin sitruunamehua puoli ruokalusikallista vähemmän. Ehkä se vaikutti asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! ❤️ Onkohan todellakin ollut syy sitruunan mehun vähyydessä sillä tuosta kakusta ei nyt saa tekemälläkään murenevaa. ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...