sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Gluteeniton Lanttuperunahuttu eli perunapuuro





 Perunahuttu eli toisella nimellä ruisperunahuttu/lanttuperunahuttu on Pohjois-Karjalaista perinneherkkua. ♥
Tätä huttua eli perunapuuroa kuten monet muut sitä nimittävät olen syönyt ikäni, sillä meidän perheessä sitä äitini usein haudutteli puuhellalla ja me lapset odotimme malttamattomina koska se on valmista. 
Perinteistä huttua kutsuttiin myös ruisperunahutuksi koska huttuun tuli ruisjauhoja ja myöhemmin äitini laittoi myös lanttua perunoiden joukkoon kiehumaan ja siitä tuli tuo lanttuperunahutun nimi. 
Huttua on tehty myös ohrajauhoista jolloin sitä nimitettiin ohraperunahutuksi.  
Kuusi pitkää vuotta minä mietin mistä jauhoista minä saan niin hyvän puuron josta saan tehdyksi gluteenitonta huttua.
Ensimmäisenä tietysti tuli mieleen tattarijauho, mutta olen sille allerginen niin en uskaltanut lähteä siitä kehittelemään huttua. 
Veljeni oli kertonut Durrajauhoista josta hän oli haudutellut maukasta puuroa Ukandassa, jossa hän oli työssä, ja niin minä sain idean kehitellä Durrajauhoista perinneherkkua. 
Ensin piti löytäää tietysti sitä Durraa jostakin, ja joulun alla ostoksilla ollessani löysin sitä Joensuun Punnitse ja Säästä kaupasta. 
Durrajauho on tämän näköisessä pussissa.





 Laita hautumaan ensin Durrapuuro

½ l vettä
½ tl suolaa
1 1/4 dl durrajauhoja



Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen suola.
Ripottele kiehuvaan veteen vähitellen jauhoja koko ajan vispilällä vispaten, ettei tule jauhopaakkuja.
Hauduta puuroa 45 min. miedolla lämmöllä sekoittaen välillä esim. puuhaarukalla ettei puuro tartu kattilan pohjaan kiinni. 

Te jotka siedätte tattaria niin voitte keittää myös tattaripuuroa Perunapuuroon.


Tattaripuuro tattarijauhoista


½ l litra vettä
1 1/4 dl keskisen myllyn tattarijauhoja
suolaa

Keitä vesi kiehuvaksi.
Lisää veteen jauhot vispilän kanssa ohuena nauhana paakkuuntumisen estämiseksi.
Anna pulpahdella miedolla lämmöllä n. 15-20 minuuttia tasaisella lastalla välillä pohjia myöten sekoittaen ettei tule paakkuja.




Lanttuperunahuttu eli perunapuuro 
(kahdelle henkilölle)

1 l vettä
100g kuorittua lanttua kuutioina
8 perunaa paloina

Kiehauta vesi ja lisää siihen lanttukuutiot.
Keitä niitä 10 min.
Kuori sillä aikaa perunat ja paloittele ne kahteen tai isommat perunat 3-4 osaan.
Laita perunapalat lanttujen joukkoon kiehumaan ja keitä ne pehmeiksi.
Kaada keitinliemi pois ja tee esim. sähkövatkaimella sileä muussi.
Lisää muussin sekaan kypsä durrapuuro, tai tattaripuuro ja suolaa maun mukaan ja vatkaa vielä kaikki ainekset kunnolla sekaisin.
Tarjoa huttu sulatetun voin kera tai laita hutun keskelle voi nokare.


Vinkki: 


Jos jonkun vatsa ei siedä lanttua tai ei pidä sen mausta, sen voi jättää oikein hyvin poiskin ja laittaa tilalle yhden perunan lisää.
Kun olet laittanut durrapuuron hautumaan on seuraavaksi vuoro keitellä lantut ja perunat kypsiksi.
Tämä ruoka valmistuu tunnissa.


 Kuoritut ja paloitellut lanttukuutiot.

 Kuoritut perunat.

 Lohkoiksi leikattuja perunoita.

 Lantut ja perunat kiehumassa.

 Lanttuperunamuussi.


Valmista lanttuperunahuttua eli perunapuuroa.

Valmista lanttuperunahuttua eli perunapuuroa.









8 kommenttia:

  1. Voi ei! Nyt tuli nälkä! Eipä ole tullut tehtyä pitkiin aikoihin tuotakaan herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olpias taas kiva lueskella kommentisi Pyllerö! ♥ Nyt vaan ruisjauhoista teet kunnon hutun eli puuron ja teet tuota perinneherkkua! ♥

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta, pakko kokeilla. Avautuu ihan uudella tavalla sekin, että ´"harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää..." :D
    Missähän kohtaa Karjalaa kulkee huttualueen raja? Minun karjalainen mummoni teki ihan perusperunavelliä, joka tavallaan on puolikas hutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kaverin mamma! ♥ Minäkin ajattelin tuota laulua kun huttua hauduttelin liedellä. :D Tuo tieto missä se huttualueen raja oikein on pitäisi etsiä netin syövereistä... :) Minäkin teen perunavelliä ja se on todella hyvää! :)

      Poista
  3. Hitsit meikäkin on tässä pitkään miettiny miten sitä pottupuuroa (kainuulaisittain ) sais gluteenittomana tehtyä. Kiitos ohjeesta pitää kokeilla ja blogisi on muutenkin mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Kuurasankari! :) Pottupuuro onkin ihan hauska nimi perunapuurolle. :) Mukavaa kun löysit reseptin täältä ja pääset pottupuuroa tekemään. :)

      Poista
  4. Tää on tosi hyvää,miekii oon tehnyt,laitan vaan ohrajauhoja,sinun jauhojen sijaan ja on tosi hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentistasi T.L. ♥ Tämä on hyvää ja jos ei ole keliakiaa, niin sitten vaan ohra tai ruisjauhoja oman mieltymyksen mukaan ja hyvää tulee! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...