maanantai 16. maaliskuuta 2015

Perunaletut ja tonnikalamousse




Ohjeen näihin herkkuihin olen ottanut täältä perunaletut ja tonnikalamousse.

Muokkasin ohjetta koska testailen edelleen Semperin jauhoseoksia.

Kiitos Vatsan vapaapäivä blogin pitäjälle! ♥

Lettuihin tarvitset:

n. 8 perunaa
1,5 dl kermaviiliä
3 munaa
0,5 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
1 tl suolaa

Mousseen tarvitset:

2 purkkia tonnikalaa öljyssä
hyppysellinen suolaa
1 dl kermaviiliä
noin. 5 cm pätkä tuoretta kurkkua pieninä kuutioina
1 ruukullinen tilliä hienonnettuna

Kuori ja keitä perunat kypsiksi.
Kaada vesi pois, soseuta perunat ja lisää suola.
Anna perunasoseen jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne soseeseen.
Lisää lopuksi kermaviili ja kananmunat.
Sekoita tasaiseksi lettutaikinaksi.
Taikinasta tulee normaalia lettutaikinaa paksumpaa.

Moussen ohje:

Kaada tonnikalasta liika öljy pois ja hienonna tonnikala kulhossa haarukalla.
Lisää joukkoon suola, hienonnettu tilli, ja kuorittu, pieniksi kuutioiksi leikattu kurkku.
Lisää lopuksi kermaviili, sekoita ja laita mousse jääkaappiin maustumaan.
Paista voissa lettutaikinasta melko paksuja lettuja.
Letut ovat kypsiä, kun ne eivät päältä painettaessa enää tunnu kovin
pehmeiltä sisältä.

Nauti mousse lämpimien lettujen kanssa.
Vinkki:

Moussea voi tehdä kinkusta, lämminsavulohesta, graavilohesta, kylmäsavulohesta ym. 


















2 kommenttia:

  1. Meillä työpaikkaruokalassa on tarjolla peruna-tattarilettuja kylmäsavulohimoussella. Aivan ihania. Muistuttavat jonkin verran tattariblinejä, mutta ovat kevyempiä. pitääkin yrittää saada resepti heiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa tosi maukkaalta! ♥ Yritäppä jos saat reseptin heiltä, sillä niitäkin olisi mukava kokeilla. ♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...