tiistai 24. maaliskuuta 2015

Gluteeniton Vaniljarahkatorttu




Valmis kääretorttu




Valion maustettu vaniljarahka



Ohje:

 4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl gluteenitonta perunajauhoa

1 tl leivinjauhetta
 
Väliin:
 
Persikka, mango, appelsiini, lakka, kuningatar, mansikka tai vadelma hilloa tai sosetta.
Tähän käy erittäin hyvin myös pakastemarjat survottuna soseena jolloin ne antavat raikkaan maun.  
  

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe.
Levitä taikina uunipellille ja paista +225 asteessa n. 8-10min.
Kumoa torttupohja leivinpaperin päälle.
Levitä jäähtyneelle torttupohjalle ensin vaniljarahka ja sen päälle hillo tai sose.
Kääri torttu tiukalle rullalle ja anna makuuntua muutama tunti jääkaapissa.
Tortun voi halutessaan kuorruttaa kermavahdolla, tai esim. mango, vanilja, sitruuna tai appelsiinituorejuustolla ja koristella hedelmillä, marjoilla tai trösseleillä, tai tehdä kääretorttu leivoksia joiden päälle voi pursottaa kermavaahtoa tai tuorejuustoa.

Itse laitoin ensin Vaniljarahkaa pohjalle ja omatekoista mansikkahilloa päälle.


 
Vaniljarahka

 Valmis torttupohja kumottuna ja jäähdytettynä.
  
Torttupohjan päällä vaniljarahkaa.
 

Vaniljarahkan päällä mansikkahilloa.

 Valmis kääretorttu.

Valmiita kääretorttu viipaleita. 














maanantai 16. maaliskuuta 2015

Perunaletut ja tonnikalamousse




Ohjeen näihin herkkuihin olen ottanut täältä perunaletut ja tonnikalamousse.

Muokkasin ohjetta koska testailen edelleen Semperin jauhoseoksia.

Kiitos Vatsan vapaapäivä blogin pitäjälle! ♥

Lettuihin tarvitset:

n. 8 perunaa
1,5 dl kermaviiliä
3 munaa
0,5 dl semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
1 tl suolaa

Mousseen tarvitset:

2 purkkia tonnikalaa öljyssä
hyppysellinen suolaa
1 dl kermaviiliä
noin. 5 cm pätkä tuoretta kurkkua pieninä kuutioina
1 ruukullinen tilliä hienonnettuna

Kuori ja keitä perunat kypsiksi.
Kaada vesi pois, soseuta perunat ja lisää suola.
Anna perunasoseen jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne soseeseen.
Lisää lopuksi kermaviili ja kananmunat.
Sekoita tasaiseksi lettutaikinaksi.
Taikinasta tulee normaalia lettutaikinaa paksumpaa.

Moussen ohje:

Kaada tonnikalasta liika öljy pois ja hienonna tonnikala kulhossa haarukalla.
Lisää joukkoon suola, hienonnettu tilli, ja kuorittu, pieniksi kuutioiksi leikattu kurkku.
Lisää lopuksi kermaviili, sekoita ja laita mousse jääkaappiin maustumaan.
Paista voissa lettutaikinasta melko paksuja lettuja.
Letut ovat kypsiä, kun ne eivät päältä painettaessa enää tunnu kovin
pehmeiltä sisältä.

Nauti mousse lämpimien lettujen kanssa.
Vinkki:

Moussea voi tehdä kinkusta, lämminsavulohesta, graavilohesta, kylmäsavulohesta ym. 


















tiistai 10. maaliskuuta 2015

Gluteenittomat Manteliset Dallaspullat







Tänään päätin vihdoinkin testata Vaalean Jyttejauhon pullan leivonnassa ja yllätyin miten hyvin leipoutuvaa taikinaa siitä sai!
Leivoin taikinasta Dallaspullia pitkästä aikaa.
Pullat ovat myös rakenteeltaan ja maultaan hyviä, joten suosittelen näitä jauhoja laittamaan perinteiseenkin pullataikinaan. ♥
Jyttejauhot turpoavat hyvin, joten tähänkään taikinaan en laittanut puolta siitä määrästä mitä normaalisti laitan Dallaspulliin Semperin Fin Mixin hienoa jauhoseosta. 
Mitä sitten Jyttejauhot ovat? 
Pakkauskoko: 850 g



Reformi Jyttejauho vaalea

Jyttejauhot sopivat kaikenlaiseen leivontaan ja ruuanlaittoon.
Ne sopivat keliaakikoille ja myös maito- ja soija-allergisille.

Historia

Jyttejauhon on kehittänyt ruotsalainen keliaakikko Jytte Uth-Norlander.
Keliaakikkona hän halusi kehittää sekä gluteenittoman että ravitsemuksellisesti hyvän tuotteen, ja hänen kehitystyönsä tuloksena syntyi Jyttejauho.

Käyttö

Jyttejauhot sopivat kaikenlaiseen leivontaan ja ruuanlaittoon.
Ne sopivat keliaakikoille ja myös maito- ja soija-allergisille.
Jyttejauhojen leipoutumisominaisuudet ovat loistavat.
Hiivaleipää leivottaessa taikina kannattaa alustaa koneella hitailla kierroksilla ja pidempään kuin vehnäjauhoja käytettäessä.
Korkean kuitupitoisuutensa vuoksi Jyttejauhot sitovat enemmän nestettä kuin vehnäjauhot.
Kun korvaat reseptissä vehnäjauhot Jyttejauhoilla, käytä leivissä 2/3 ja kakuissa 3/4 tavallisten jauhojen määrästä.

Suurustaminen Jyttejauhoilla

Kastikkeet: 1 dl nestettä + 0,5 rkl Jyttejauhoja Keitot: 2,5 dl nestettä + 0,5 rkl Jyttejauhoja

(Noin 16 kpl koosta riippuen)

Alkuperäinen Dallaspullien ohje löytyy täältä Manteliset Dallaspullat
Alkuperäiseen ohjeeseeni olen käyttänyt Semperin fin mixin hienoa jauhoseosta. 

Pullataikina:
 
2 1/2 dl maitoa
 
1 tl psylliumia
25 g tuoretta hiivaa
1 dl sokeria
3/4 tl suolaa
1 muna
2 tl vanilliinisokeria
2 tl kardemummaa
100 g voita tai margariinia
  4 dl vaaleata jyttejauhoa

 
Täyte:
 
50 g voita tai margariinia
1 muna
1/2 tlk (à 250 g) maitorahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 pussi vaniljakastikejauhetta (Ekströms)
70 g (1 dl) kuorittuja manteleita

Voitelu ja koristelu:
 
1 muna
raesokeria


  Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta)
 
Sekoita maidon joukkoon ensin hiiva ja sitten psyllium ja anna sen turvota noin 10 min.   
Sekoita sen jälkeen sokeri, suola, muna, vanilliinisokeri ja kardemumma.   
Vaivaa taikinaan noin 1/3 jauhoista.   
Lisää pehmeä rasva.   
Vaivaa loput jauhot vähitellen.
Jauha täytteeseen tulevat mantelit tehosekottimella tai monitoimikoneella. 
 
Mantelit saavat jäädä hieman rouheisiksi.   
Sekoita pehmeän rasvan joukkoon muna, rahka, sokeri, vanilliinisokeri, vaniljakastikejauhe ja hienonnetut mantelit.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. 

Kauli taikina 30 x 50 cm:n kokoiseksi levyksi. 
Levitä täyte tasaisesti taikinalevylle.   
Rullaa levy kääröksi pitkän reunan suuntaisesti.

Jaa taikinarulla kahteen osaan ja siitä edelleen kahdeksaan palaan. 
 
Taikinasta tulee 16 kierrepullaa.   
Pane pullat leivinpaperin päälle uunipellille.   
Peitä liinalla ja kohota kuuman vesihöyryn päällä kaksinkertaiseksi.
  Voitele pullat vedellä ohennetulla munalla ja koristele raesokerilla. 
 
Paista 225-asteisessa uunissa hieman keskitasoa alempana noin 10 minuuttia.



Valmis taikina.
 

Täyteaineet.
 

Valmis täyteseos. 

 
 

 Kaulittu taikinan levy 30 x 50 cm.

 
Täyte levitetty kaulitun taikinalevyn päälle.
 

Kaksi yhtä pitkää taikinarullaa.


Valmiiksi leikatut pullat.
 

Voit halutessasi käyttää pullavuokia, mutta tarpeellisia ne eivät ole. 
 

Kohottamattomat pullat.
 

 Tiskialtaan lämpimän vesihäyryn päällä hyvin kohonneet pullat voitelua vaille uunivalmiit.


 Voitelu ohennetulla kananmunalla ja päälle ripaus raesokeria.
 
  
Valmiit juuri uunista otetut pullat.



 














sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mansikkakääretorttu voikreemillä



Herkullista naistenpäivää kaikille lukijoilleni! ♥



Ohje

 4 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
1 ½ dl gluteenitonta perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
 
Väliin

Mansikkahilloa
Voikreemiä jonka ohje on täällä voikreemi
Käytin tuohon torttuun voikreemistä noin 1/3 osan.
Jokainen voi laittaa sen verran minkä haluaa, mutta itse tykkään että sitä saa olla yhtä paljon kuin hilloakin. :) 




  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe.
Sekoita varovasti. 
Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista +225 asteessa n. 8-10min.
Kumoa jäähtynyt pohja sokeroidulle voi tai leivinpaperin päälle.
Levitä jäähtyneelle torttupohjalle ensin voikreemiä ja sen päälle mansikkahilloa.
Rullaa kevyesti rullalle ja säilytä jääkaapissa.






















perjantai 6. maaliskuuta 2015

Gluteenittomat Köyhät Ritarit



4 paksuhkoa siivua gluteenitonta vaaleaa vuokaleipää tai pullasiivuja.
Tähän vuokaleipään löytyy resepti täältä vaalea vuokaleipä jota käytin köyhissä ritareissa.
 
Ohje
 1 muna
1 dl maitoa
½ tl vaniljasokeria

Vatkaa munan rakenne rikki.
Lisää maito ja vaniljasokeri.
Kasta leipäviipaleet munamaidossa.
Ruskista voita pannulla vaaleanruskeaksi.
Paista leipäviipaleet kauniin ruskeiksi kummaltakin puolelta.
Tarjoa hillon, vatkatun kermavaahdon tai pehmeäksi vaahdoksi vatkatun vaniljakastikkeen kanssa jälkiruokana tai kahvin kanssa.





 Leipäviipaleet.
 
Munamaito.

Munamaidossa kastettu leipäviipale.

Hieman väriä saanut voi jossa paistoin leipäviipaleet molemmilta puolin kauniin kullan ruskeiksi.


Paistetut köyhät ritarit.


Köyhäritari jonka päällä kermavaahtoa ja itse tehtyä mansikkahilloa.

















Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...