lauantai 11. tammikuuta 2014

Gluteeniton tattarileipä



Mulla ei ole ihan tarkkaa juuren ohjetta joten lainaan juuri ohjeen Herkkusuun lautasella blogista lukijoilleni, koska oma juureni oli niin erilainen.
Itse tein hiukan pidemmän kaavan mukaan juuren ja lisäsin välillä hieman tuoretta hiivaakin takina juureen.
Joka leipomisen jälkeen jätän taikinaa desin verran kannelliseen rasiaan, jonka säilytän jääkaaapissa, enkä ruoki sitä välillä kuten muut tekevät.
Ikäni ruisleipää leiponeena tein juuren kuten olisin tehnyt sen ennen keliakiaani.

Tattarileivät


1 dl taikinajuurta (eli edellisestä kerrasta jätettyä leipätaikinaa)
25 g tuoretta hiivaa
9 dl kädenlämpöisstä vettä (37 asteista) 
8 dl tattarijauhoja


Aamulla:

1 dl kädenlämpöistä vettä (37 asteista)
50 g tuoretta hiivaa
4 tl suolaa
2 rkl psylliumia
2 tl ksantaania
4 dl tattarijauhoja
1 dl tummaa täysjyvä riisijauhoja (Viljatuotteen)


Sekoita edellisenä iltana kädenlämpöiseen veteen taikina juuri, hiiva ja tattarijauhot. 
Sekoita muutamia kertoja illan aikana taikinaa ja jätä taikina kuplimaan yöksi.
 Peitä taikinakulho kannella tai leivinliinalla.
Taikina saa tekeytyä ja kulpia 10-12 tuntia.
Silloin siihen tulee se oikea happamuus mikä hapanleipään kuuluu tullakkin. 
Lukijat älkää ihmetelkö jos aamulla teidän keittiössä tuoksahtaa hieman *kiljun* tuoksu. :D 
Se kuuluu asiaan ja silloin tiedätte että taikina on tarpeeksi hapan. 

Aamulla lisää joukkoon kädenlämpöinen vesi, tuore hiiva, suola ja psylliumi.
Anna taikinan turvota noin 10 min.
Sekoita riisi-tattarijauho keskenään ja lisää siihen ksantaaani.
Lisää jauhoseos taikinaan vähitellen koko ajan vatkaten joko yleiskoneella tai tukevalla puuhaarukalla.
Alusta taikina hyvin ja laita se leivinliinan alle kohoamaan lämpöiseen paikkaan reiluksi tunniksi.
Taikina on aika pehmoista joten leivo leivinalustalla tattarijauhoissa joko pyöreitä limppuja, vuokaleipiä tai reikäleipiä.
Tästä annoksesta tuli pari matalahkoa vuokaleipää ja yksi reikäleipä.
Kohota hyvin leivät leivinliinalla peitettynä reilu tunti ja pistele haarukalla leipien pinnat ennen paistoa.

Paista 250 asteessa 45-60 min. uunista riippuen.












24 kommenttia:

  1. Pitäiskö tuo juuren linkki toimia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Piinastiina! ♥ Kyllä se tomii, eli kun klikkaat tuota Tattarileivän juuri linkkiä se ohjautuu Herkkusuun lautasella blogiin ja siellä on juuren ohje. :)

      Poista
    2. Mä olin tökkinyt tuota alleviivattua kohtaa lauseessa kuten olen foorumeilla tottunut et siinä olis ollut se linkki. :D

      Poista
    3. Kiitos kommentistasi! :) Sun täytyy klikata tuota kohtaa jossa lukee punaisella TATTARILEIVÄN JUURI ja se ei ole alleviivattu. :D

      Poista
    4. onko ksantaani arabikumia? sitä mulla olis

      Poista
    5. Kiitos kommentistasi dinkeri! ♥ Ei ole enkä ole koskaan käyttänyt tai ostanutkaan arabikumia. :) En suosittele sen käyttöä ellei ole ennestään kokemusta siitä. ;)

      Poista
  2. Todella herkullista leipää! Ei kaupasta löydy näin oikean leivän makuista gluteenitonta. Leivoin kaksi limppua ja laitoin leivinuuniin 250°C. Nousivat uunissa kaksi kertaa korkeammaksi, oli oikein kuohkeaa ja leivinuunissa tuli ihanan rapea ja herkullinen kuori. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sami kommentistasi! ♥ Upeeta kuulla että olet onnistunut yli odotusten ja leivinuuni tuohon leipään on ihan paras mahdollinen! ♥ Leipä on parhaimmillaan silloin kun siinä on rapea kuori ja sisus oikein kuohkea ja hyvin kohonnut. :)

      Poista
  3. Hyvä tuli! Herkullista! on kuitenkin kysymys: juureen tehdyn leivän idea on tietääkseni se että ei tarvisi käyttää hiivää vaan juuri pitäisi riittää. Miksi juuren lisäksi pitää käyttää niin paljon hiivaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja mukavaa kuulla että leipä on onnistunut! ♥ Olet oikeassa että juuren tehty leipä tehdään yleensä ilman hiivaa kuten minäkin tein ruisleivät ennen keliakiaani. :)

      Ikäväkseni olen huomannut kun testailin ilman hiivaa ensimmäisiä eriä tattarileipää että se repeili ja ei kohonnut vaan leivästä tuli titkua, vaikka taikina oli pehmeää. :) Monien kokeilujen myötä huomasin sen että gluteeniton tattarileipätaikina vaatii hiivaa kohotakseen hyvin ja leivän rakenteestakin tulee näin ollen kuohkeaa. :)

      Poista
  4. No kylläpä tuli hyvää leipää. Kerrassaan herkullinen ohje ��
    - Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompas mukava kuulla! ♥ Nyt minulla on hapantaikina juuren ohje kun vaan ehdin sen kirjoittaa tänne. :)

      Poista
  5. Hei! Oletko jo lisännyt tänne jonnekin tuon oman hapantaikinan juuren ohjeesi, kun en löytänyt? Hyvää tuli tälläkin ohjeella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista Sanna! ♥ En ole vielä eli se linkki johtaa hapanjuureen. :) Kunhan seuraavan kerran teen hapanjuuren teen siitä myös ohjeen blogiini. :) Pääasia että olet saanut hyvää leipää! :)

      Poista
  6. Hei, olen lukenut että gluteeniton leipätaikina tulisi kohottaa vain kerran. Sinun ohjeessasi on kaksi kohotusta.. Olen tehnyt ohjeesi mukaan mutta en ole saanut leivästä kovinkaan kuohkeaa. Joten mitenkä on? Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! ♡ Yleisesti ottaen gluteenittomia taikinoita ei kohoteta kuin kerran mutta hapanleipätaikinat on erikseen ja ne kohotetaan kaksi kertaa eli ensin taikinana ja sitten leipänä. Kuten pyöreästä limpun kuvasta näet leipä on kohonnut hyvin ja se on kuohkeaa sisältä. :) Ilman hapanjuurta tehdyt leivät kohotetaan vaan kerran eli valmiina leivottuina leipinä. ;)

      Poista
  7. Olen aloittelija gluteenittomilla jauhoilla leipoja. Ruisleipää ja muita leipiä toki paljon tehnyt. Kiitos paljon hyvästä tattarileipäohjeesta.

    VastaaPoista
  8. Juurikin uunissa,mietin kun kiertoilmauuni voiko paistaa useammalla pellillä ja kauan,noi ohuehkot reikäleivät tarvii paistoa 250 asteessa kiertoilma on päällä.Kiitos ohjeesta.Siskoltani sain ekan juuren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! ♡ Voi mutta ei mielellään mitään limppuja että ne kypsyvät tasaisesti. Reikäleivät voi paistaa kahdella pellillä kiertoilmauunissa.

      Poista
  9. Miten tattarista saa leipää kun ei voi käyttää maitotuotteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! ♡ Tattarileipään ei missään vaiheessa tule maitotaloustuotteita ellet laita valmiin leivän päälle voita tai esim. oivariinia.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...