tiistai 7. lokakuuta 2014

Gluteeniton Saaristolaisleipä



 Tämän reseptin olen ottanut Facebookin gluteenittomat reseptit tiedostosta.

Puolitin annoksen ja tein yhden leivän kokeeksi joka meni 1,75 dl vuokaan.
Leipä on rakenteeltaan ja maultaan hyvän makuinen.
Tattari maistuu aika vahvasti tässä leivässä ja mietinkin että tuon tattarijauhon tilalle voisin seuraavalla kerralla testi mielessä laittaa tummaa Jyttejauhoa tai Teff jauhoa.

Ohje

1 litra piimää
75 g hiivaa
2 rkl psylliumia
2 tl suolaa 
3 dl tummaa siirappia
2 dl pellavansiemenrouhe + mustikka
3 dl tattarilesettä   
6 dl tattarijauhoja  

Kostukkeeksi

0,5 dl siirappia
0,5 dl vettä

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja lisää siihen hiiva ja psyllium.
Anna psylliumin turvota hetki ja hiivan liueta.
Lisää seokseen siirappi, suola ja sekoita.
Lisää sitten loput aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Taikina saa olla hieman löysää eikä sitä tarvitse vaivata erityisemmin, kunhan vaan sekoittaa hyvin.
Jaa taikina sitten kahteen voideltuun leipävuokaan ja anna kohota rauhassa lämpimässä paikassa noin tunnin verran.
Kun leivät ovat kohonneet rauhassa, sivele niiden päälle varovasti siirappivesiseosta ja paista niitä uunissa 175 asteessa tunnin ajan.
Sivele leipien päälle uudestaan siirappivesiseosta ja paista vielä puolisen tuntia.
Jos leivät alkavat tummumaan liikaa, laita niiden päälle leivinpaperiarkki.
Kun leivät ovat paistuneet yhteensä puolisentoista tuntia, ota ne pois ja sivele vielä kerran siirappivesiseosta niiden päälle, anna jäähtyä hetken.
Kumoa ne sitten vuoista ja anna jäähtyä kokonaan.
Saaristolaisleipä paranee vanhetessaan.
Säilytä sitä jääkaapissa pakastepussissa niin sen rakenne mehevöityy ja maku tiivistyy.
Saaristolaisleipä on tässä mielessä myös oiva pakastettava, sillä kun sen nakkaa jäähdytettyään pakkaseen, sulaessaan se on yhtälailla mehevöitynyt.

 











14 kommenttia:

  1. Heissan. Laitan nyt tähän et olisko jotain hyvää gluteenitonta sämpylätaikina ohjetta ? Kiittis jo etukäteen. T. Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tuija! ♥ Tunnisteista kun katsot leivät ja sämpylät niin sieltä löytyy paljonkin hyviä sämpylän reseptejä. :) En osaa nimetä yhtä ja ainoaa sämpylää, kun kaikki ovat minusta hyviä. :)

      Poista
  2. Mä tein tätä ja toisen leivän kohdalla poika totesi "parasta leipää ikinä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi joka todella lämmitti sydäntäni! ♥ Tulee niin hyvä mieli kun lapsetkin tykkää tästä leivästä! ♥

      Poista
  3. Kiitos ihanasta leipäohjeesta! Myin myyjäisissäkin näitä, kuin sikaa säkissä, mutta vahvasti luottaen ohjeeseesi, ne ovat aina onnistuneet. Onneksi yksi leipä jäi, niin saimme maistella kotonakin. Nams, 7v-keliaakikkotyttö ihastui leipään. Yleensä tykännyt vaaleammista leivistä. Uunissa tulossa taas kolme leipää =D Leivoin Jytte-jauhoista ja tattarileseen tilalla rouhetta, kun ei kaupassa ollut lesettä.

    -Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Anne! ♥ Mukavaa kuulla että tyttökin on tykännyt leivästä ja leivät ovat onnistuneet ja tehneet kauppansa! :) Ohjeita voi aina soveltaa tyyliin mitä kaapista tai kaupasta löytyy. :)

      Poista
  4. Pördeen luottaen tulin etsimään "jotain pohjaa" gluteenittoman mallaslimpun kehittelyyn. Pitäisköhän tästä lähteä liikkeelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri kommentista! ♥ Tästä voisit lähteä kehittelemään mallas limppua oikein hyvin. :)

      Poista
  5. Kiitos ohjeesta! Tarkentava kysymys liittyen pellavansiemenrouheeseen ja mustikoihin. Onko tarkoitus laittaa yhteensä 2dl pellavansiemenrouhetta ja mustikoita? Vai 2dl rouhetta ja lisäksi hiukan mustikkaa? Saa nähdä mitä tulee, leivät uunissa ja summassa seassa pakastemustikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiiti ja kiitos kommentistasi! ❤️ Yhteensä se 2 dl pellavansiemenrouhetta jonka seassa on jo mustikat valmiina. Anteeksi myöhästynyt vastaus kun olin sairaala hoidossa kuukauden. :)

      Poista
  6. Siis tuleeko tuosta 1 litrasta piimää 2 leipää vai onko tuo jo se puolitettu ohje....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tanja! ♡ 2 Leipää kuten ohjeessa sanotaan.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tanja! ♡ Olen laittanut silloin alussa tuon määrän psylliumia mutta se onnistuu myös 2 rkl psylliumia ja korjasinkin sen ohjeeseen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...