Ohje
100g kylmää voita
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
Lisää muna, suola ja 3 dl jauhoja.
Jätä 1 dl jauhoja leivontaan.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Anna taikinan turvota 10 minuuttia.
Kaaviloi taikina jauhotetulla leivinpöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi (30 x 40 cm).
Leikkaa jääkaaappikylmä voi viipaleiksi esim juustohöylällä.
Levitä viipaleet taikinalle niin, että puolet taikinalevystä peittyy ja reunoille jää taikinaa näkyviin pari senttiä.
Taita rasvaton taikinapuolikas rasvalevyn päälle.
Käännä taikina niin, että pitkä taitettu reuna tulee itseesi päin.
Kauli taikina kevyesti painellen suorakaiteen muotoon ja taita kolmeen kerrokseen.
Kauli ja taita samalla tavoin 2-3 kertaa.
Anna taikinan tarvittaessa levätä kylmässä kaavilointien välillä.
Leikkaa taikina kahtia.
Kauli kummatkin palat pyöreiksi levyiksi (halkaisijaltaan noin 30 cm).
Leikkaa levyt kahdeksaan osaan kolmioiksi.
Kääri levyt rullalle leveästä sivusta kärkeen päin.
Nosta sarvet pellille leivinpaperin päälle.
Anna kohota huoneenlämmössä leivinliinalla peitettynä tunti.
Älä nosta peltiä uunin tai kuuman vesihöyryn päälle, sillä lämpimässä rasva pehmenee.
Voitele sarvet vatkatulla kananmunalla jossa on tilkka vettä niin se levittyy paremmin.
Paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
Jäähdytä peittämättä.
Tarjoa joko sellaisenaan tai täytettynä salaatilla, leikkeleillä, juustoilla ja hillolla.
Itse söin omatekoisen mansikkahillon kera.
Blogini oikeassa laidassa on Viljatuotteen mainos banneri ja sitä klikkaamalla pääset tilamaan erilaisia jauhoja, jauhoseoksia, kaurahiutaleita, myslejäym ym.
Laitan tähän vielä linkin josta pääsee suoraan tilamaan heidän tuotteitaan. Viljatuote
Viljatuotteen Pullajauhoseos.
Taikina kaaviloitu kolmeen kertaan ja lepuutettu välillä kylmässä.
Halkaistu voisarvi jonka sisälle laitoin mansikkahilloa.