maanantai 27. huhtikuuta 2015

Gluteenittomat Tippaleivät






Ohje 17 kpl

3 munaa
1  rkl sokeria
2/3  tl suolaa
1 1/2  dl laktoositon maitojuomaa
3 1/4  dl  gluteenitonta semperin fin mixin hienoa jauhoseosta
1  tl  raastettua sitruunankuorta

Paistamiseen
ruokaöljyä

Sekoita taikinan ainekset kulhossa.
Pursota kuumaan öljyyn muotin sisälle taikinaa nauhaksi ja kypsennä kauniin kullan ruskeaksi.
Laita jäähtymään talouspaperin päälle ja lopuksi sirottele tomusokeria sihdin läpi pinnalle.
Tippaleipiä tehdessä on hyvä olla vaikka tälläisiä leivosmuotteja joita laitat kuumaan öljyyn ja sitten pursottelet ohutta nauhaa takinasta muotin sisäpuolelle.


 


   Toinen helppo tapa on esim. tyhjästä ananaspurkista ottaa pohja pois, paperit ympäriltä ja se kuumaan öljyyn. Ps. Muistakaa pestä ensin peltipurkit ja kuivatkaa huolellisesti. Kun tippaleipä saa väriä voi teräksisellä grillihaarukalla ottaa sen purkin pois ja kääntää reikäkauhalla tippaleivän toisin päin että se kypsyy tasaisesti kauniin kullan ruskeaksi.



Vinkit paistoöljyn käyttämiseen!

Varaa lieden lähelle kansi siltä varalta, että öljy kuumenee liikaa tai kuumaan öljyyn pääsee vettä.
Kypsennykseen käytettävän öljyn määrä riippuu padan koosta. 
Siivilöi käytetty öljy jäähtyneenä takaisin öljypulloon.
Säilytä jääkaapissa. 
Voit käyttää samaa öljyä 2 - 3 paistokertaan.
Älä kaada vanhentunutta öljyä viemäriin vaan kaada se biojätteisiin.












 

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! Ensimmäistä kertaa uskaltauduin kokeilemaan tippaleipien tekoa vaikka tyttärellä on keliakia ollut jo 8 vuotta. Munkkeja on paistettu joka vappu. Mukava yllätys odottaa tyttöä koulun jälkeen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Velona ja mukavaa kuulla että olet vihdoinkin uskaltautunut tekemään Tippaleipiä. ♥ Toivottavasti tyttäresi on tykännyt niistä... ♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...