keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Gluteeniton Mustikkapai







Ohje: 

4 dl mustikkahilloa



Tarvitset piirakkavuuan joka on halkaisijaltaan noin. 28 cm.
Lisäksi tarvitset 4 dl mustikkahilloa.

Sulata murotaikina jääkaapissa yön yli. 
Leikkaa kaksi kpl reilun piirakkavuuan kokoisia pyöreitä pohjia leivinpaperista.
Notkista taikinapalat käsissä ja pyörittele niistä pallot.
Ripottele leivinpaperi pohjien päälle hiukan esim. riisijauhoja tai jotain muuta vaaleaa karkeaa jauhoa.
Kaaviloi pohja ensin ja nosta se leivinpaperipohjan kanssa piirakkavuokaan. 
Katso että piirakkavuuan reunoillekin jää hiukan taikinaa.
Laita uuni kuumumaan 200 asteeseen.
Kaaviloi päälle tuleva pyöreä taikinakansi leivinpaperin päällä.
Laita pohjalevyn päälle tasaiseksi kerrokseksi mustikkahilloa ja käännä piirakan reunat mustikkahillon päälle.
Jos haluat koristella päällimmäisen taikina kannen sen voit tehdä haluammallasi tavalla. 
Itse otin siitä kannesta tyllan avulla pyöreitä pieniä kakkaroita jotka käytin kannen koristeluun. 
Nosta kansi varovasti mustikkahillon päälle ja nostele taikinakakkarat koristeeksi.
Paista 25 minuuttia kunnes mustikkapai on kauniin kullan ruskea ja anna sen jäähtyä. 
Sirottele halutesssasi tomusokeria sihdin läpi mustikkapain päälle ja tarjoa joko sellaisenaan tai esim vaniljakastikkeen, jäätelön tai kinuskikastikkeen kera.

































2 kommenttia:

  1. Hei! Jos laitan pelkkiä pakastemustikoita niin täytyykö pohja esipaistaa ensin ja paljonko olisi sopiva määrä silloin mustikoita.... kiitos.....tv Sini

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! ♡ Pohjaa ei tarvitse esipaistaa kun on sen verran napakka pohja vaikka pakastemustikoita käytätkin, mut muista laittaa sekaan perunajauhoja ettei se täyte ole kuin vetta. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...