maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mitat ja muunnokset


 (Otettu Maku lehden sivuilta)
  
Mitat ja muunnokset

Tärkein mitta on desilitra, joita on hyvä olla useampia.
 Leivottaessa omansa kosteille ja kuiville aineille.
 Teräksinen mitta on kestävyydeltään ja käyttöominaisuuksiltaan paras.
 Muoviset mittasarjat ovat edullisempia ja ajavat toki asiansa.
 Tärkeintä mitatessasi on, että huomioit annettujen mittamäärien olevan tasamittoja.
 Ei siis kukkurapäinen desilitrallinen, vaan tasaiseksi vedetty.
 Sama pätee tee- tai ruokalusikallisissa.
 Käyttäessäsi litran mittaa esim. jauhoja mitatessasi, kopauta mittaa pöytään muutaman kerran, että jauhot asettuvat aloilleen, muuten jauhomäärä saattaa olla liian pieni. 
 Älä innostu kuitenkaan pakkaamaan jauhoja survomalla mittaa.
 Varminta on käyttää mittatee- ja ruokalusikkaa, sillä omilla lusikoilla saattaa olla huomattavat vetoerot.
  Nykyään mitat ilmoitetaan yleensä aina vetomitoissa, joten vaa'an hankinta ei ole niitä ensimmäisiä, mutta esim. epämääräisesti lohkaistusta rasvapaketista 100 g ottaminen voi olla hankalaa ja silloin vaa'an omistaja kiittelee itseään.

Mittakieltä
tl = teelusikka
rkl = ruokalusikka
dl = desilitra
kkp = kahvikuppi
mm = maustemitta
l = litra
g = gramma
kg =kilogramma
pkt = paketti
tlk = tölkki
prk = purkki
rs =rasia
ps =pussi

Näin mitat muuntuvat
1 dl = 7 rkl
1 rkl = 3 tl = 15 ml
1 tl = 5 ml
1 mm = 1 ml
100 g voita tai margariinia = sulatettuna 1 dl
100 g rasvaa vastaa 1 dl öljyä
1 pkt hiivaa = 50 g
1 kkp = 1 1/2 dl
1 dl kookoshiutaleita = 35 g
1 dl mantelilastuja = 65 g
1 dl vehnäjauhoja = noin 65 g
1 dl ruisjauhoja = noin 55 g
1 dl hiutaleita = 35 g
1 dl sokeria = 85 g
1 dl tomusokeria = 60 g
1 dl fariinisokeria = 70 g
1 dl siirappia = 140 g
1 dl kaakaojauhetta = 40 g
1 dl juustoraastetta = 50 g
1 dl rahkaa = 125 g
1 l mansikoita tai vadelmia = noin 500 g
1 l omenakuutioita = noin 650 g

Amerikkalaisten ja brittiläisten mittojen muuntaminen

1 teaspoon = 1 tl = 5 ml
1 tablespoon = 1 rkl = 15 ml
3 teaspoon = 1 tablespoon = 1/2 oz
1 oz = 30 ml
3,5 oz= 100 ml = 1 dl
1 oz = 25 g
4 oz = 100 g
1 US cup (8 oz) = 240 ml
2 US cups = 1 pint (480 ml)
1 US pint = 16 oz (4,8 dl nestettä, 5,5 dl kuivatavaraa esim. jauhoja)
1 UK cup = 2,8 dl
1 UK pint = 20 oz (5,7 dl)
1 gallon = 3,75 l
1 ounce = 28,35 g (noin 30 g)
1 kg = 2,2 punds
1 cm = 0,394 tuumaa (inch)
1 tuuma = 2,54 cm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...