perjantai 12. huhtikuuta 2013

Yo-kakku (laktoositon ja gluteeniton)


 


(Tämän kakun tein tilauksesta hyvän ystäväni tyttären lakkiaisiin.)

Kakkupohja:

6 munaa
2 dl sokeria
2 ½ dl gluteenitonta perunajauhoa
1 tl leivinjauhettta

Voitele irtopohja vuoka ja kuorruta se gluteenittomilla korppujauhoilla.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet sekaisin ja kaada varovasti sihdin läpi muna-sokeri vaahtoon koko ajan varovasti sekoittaen.
Kaada seos irtopohja vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 50-60 min.

Kostutus:
1 dl laktoositonta maitojuomaa
½ tl vanilliinisokeria

Täyte:
noin 250 g saarioisten mansikka-vadelmahilloa eli puolet 500 g purkista
2 dl laktoositonta kermaa vaahtona

Kuorrutus:
8 dl laktoositonta kermaa joka on maustettu vanilliinisokerilla
5 kpl marsipaani ruusuja (joko itsetehtyjä tai valmiita)
yo-lakki

Kun kakkupohja on jäähtynyt leikkaa se kahteen osaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Kostuta levyt maidolla jossa on vanilliinisokeria.
Laita väliin kerros mansikka-vadelmahilloa ja kermavaahtoa.
Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuuan kokoinen pala ja laita se vuuan pohjalle.
Kasaa kakku ylös alaisin niin että pohja tulee päällimmäiseksi.
Laita kakun päälle tuorekelmu tai pujota pussiin ja anna vetäytyä yön yli jääkaapissa.
Marsipaani ruusut ja lehdet voit tehdä jo edellisenä päivänä tai usemapaa päivää ennen kun muistat ne laittaa kannelliseen rasiaan ja säilyttää jääkaapissa.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Ota kakku jääkaapista irroita reunat ensin ja nosta se varovasti lastan avulla kakkupaperin päälle niin että leivinpaperi jää kakun alle.
Levitä lastan avulla kermavaahtoa reunoille ohut kerros ja päälle paksumpi kerros.
Pursota reunat haluammallasi tavalla. (Itse tein laineita reunoille)
Tee myös runsas pursotus kakun päälle.
Laita ruusut ja yo lakki päälle koristeeksi ja lopuksi kulta tai hopeakuulia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...