Ohje:
1 kg perunoita
vettä
1 dl semperin gluteenitonta fin mixin hienoa jauhoseosta
n. 5 dl maitoa
50 g voita sulatettuna
1 1/2 tl suolaa
½ tl muskottipähkinää
(tarvittaessa siirappia tai sokeria)
Kuori perunat ja keitä kypsäksi suolattomassa vedessä.
Kaada vesi pois ja soseuta perunat esim. sähkövatkaimella.
Sekoita soseeseen jauhot.
Peitä astia kannella ja anna imeltyä lämpimässä paikassa useita tunteja tai yön yli seuraavan päivään.
Sekoita muutamia kertoja imeltymisen aikana.
Lisää sulatettu voi sula ja maitoa niin paljon että seoksesta tulee löysää ja mausta se.
Jos perunasose ei ole riittävästi ilmeltynyt lisää hiven siirappia tai sokeria.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan.
Jätä vuoka melko vajaaksi, sillä laatikko kuohuu kypsyessään.
Paista perunalaatikkoa 150 asteisessa uunissa noin 2 tuntia.
Kiitokseni aivan mahtavasta ohjeesta!!! Kyllä saapi keliaakikko olla onnellinen =)
VastaaPoistaOle hyvä ja mukavaa kuulla että ohjeellani on onnistuttu tekemään hyvää imelletty perunalaatikkoa! ♥
PoistaHei. Aion testata tätä. Kuinkahan isoon vuokaan tämä riittää?
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! ♥ Muistini mukaan olen tehnyt neljään puolen litran foliovuokaan ja muista jättää se kiehumis vara, sillä ensinhän se nousee aika ylös vuuassa ja sen jälkeen laskeutuu. :) Näät siitä massan määrästä kuinka paljon sitä on, niin valitsen sen mukaan vuuan. Laita puolilleen se vuoka massaa niin siinä on se kiehumis vara ettei se kiehu yli. :)
PoistaHei, mikä on soseen lämpötila, kun lisäät jauhot. Entä imeltymisen aikana.
VastaaPoistaKiitos kommentista! ♥ Kun saat soseen valmiiksi voit laittaa jauhot heti siihen kuumaan soseeseen niin se alkaa jo imeltymään. Lämpötilaa en ole mitannut, mutta olen yön yli pitänyt huoneen lämmössä imeltymässä silloin tällöin sekoittaen. :)
PoistaTuuvingissa, elikä "se oikea hämäläinen imelletty perunalaatikko valmistuu oikein kun lisäät jauhot jäähtyneeseen perunasurvokseen, nehän oli siis niitä jauhoisia, yöksi imeltymään, seoksen tulee olla välillä 50°-75° onnistumisesi voit maistaa heti eli kun seos on makea niin sitten maito ja voi kyytiin ja ei kun paistumaan, sellaiset 3 tuntia ja siinä 150° niin vot :) vielä se että kun seos kuohuaa kunnolla niin olet tehnyt loistomassan, hyvää joulua <3
PoistaKiitti SKM-uutisia kommentistasi ja hyvistä neuvoista! ♡ Kiitos myös joulun toivotuksista näin jälkikäteen! ♡
PoistaTein juuri tämän ohjeen mukaan ja erittäin maistuvaa tuli. Oma makuni vaati vähän siirapin lisäystä. En malttanut olla ottamatta pientä annosta nautittavaksi. :)
VastaaPoistaKiitti kommentista Mirva! ♥ Tuo ohje on siitä hyvä että siihen voi jokainen makunsa mukana lisätä siirappia lisää makeutta antamaan. :) Mukavaa kuulla että perunalaatikko on onnistunut. ♥
PoistaHei, mietin että olikohan tuossa semperin jauhoseoksessa gluteenitonta vehnää mukana? Ja onnistuukohan täysin vehnättömänä tämä. :)
VastaaPoistaKiitti kommentistasi Shiel! ♡ Ei ole. Tässä vielä aineosaluettelo sinulle: Maissitärkkelys, riisijauho, perunajauho, modifioitu perunatärkkelys, sokeri, sakeuttamisaineet (guarkumi, hydroksipropyylimetyyliselluloosa, natriumalginaatti, pektiini), nostatusaineet (glukonodeltalaktoni, natriumbikarbonaatti), kivennäisaine (rauta), vitamiinit (tiamiini, riboflaviini, niasiini, B6, foolihappo).
PoistaYstäväni on kymmenet vuodet tehnyt perunalaatikon keittämällä kuoripotut ja kuorinut ne mahdollisimman nopeasti kuumana ja soseuttanut, soseen antaa imeltyä lämpimässä paikassa ( kuulema lämmitetyn takan päällä). Eivät siis ole keliaakikoita, vaan tämä on heidän tapansa. Ei kuulema kaipaa jauhoja oleenkaan. Jos haluaa imelämpää, voi laittaa vähän siirappia ennen paistamista. Eija Muotka
VastaaPoistaHei Eija ja kiitti kommentista! ♡ Mäkin tein ennen keliakiaani noin että keitin perunat kuorineen ja soseutin ne sitten vasta kun olin kuorinut ne kuumana, ja imellytin lämpöisen puuhellan päällä eli noinkin voi tehdä, mutta jauhoja mä laitoin pienen määrän ja siirappia. :)
PoistaHistoriaa, mutta toimii eelleen.
VastaaPoistaPerinteinen imelletyn perunalaatikon imellyttäminen.
Silloin kun sokeria ja siirappia ei ollut, makean nälkään tehtiin sellaisia ruokalajeja mitkä soveltuivat imellytettäviksi.
Perunat voi kuoria ennen keittämistä tai perunat voi keittää kypsisksi ja kuoria kuumina ja kypsinä. Imellyttämiseen sillä ei ole mitään vaikutusta.
Isoisoäidit imellytti perunalaatikon niin että jauho ja osa keitinvedestä lisättiin siinä vaiheessa kun soseen lämpötila oli mahdollisimman vähän alle 80 astetta. Tässä vaiheessa alkoi alfa-reaktio mikä on tärkein imellyttämisreaktio. Alfa-reaktion optimilämpötila on 75 astetta. Jauhon polttamisen vaara oli mutta jos riski onnistui niin näin saatiin paras imeltyminen. Jauhojen palamisen riski korjattiin lisäämällä jauhoja 1/2-1 tunnin kuluttua, mikä varmisti alfa-reaktion jatkumisen ja pienestä reaktin heikkenemisestä ei juurikaan haittaa ollut havaittavissa. Lämpötilaa pyrittiin pitämään 70-75 asteen tuntumassa pitämällä imellytysastia kuuman hellan kulmalla. Imeltymisen edistyessä soseen lämpötilan annetti laskea noin 65 asteeseen. 65 astetta on beetta-reaktion optimilämpötila. Kun imellyttämisessä hyödynnettiin alfa- ja beetta-reaktiot, niin mitään lisämakeutta ei tarvita ja imeltyminen tapahtuu 3-6 tunnissa. Imellyttämisen nopeus perustuu alfa- ja beetta-reaktioihin optimilämpötiloissa. Lisämakeutusta ei tarvita.
Soseen lämpötila ei saa laskea missään vaiheessa hapattamisreaktion lämpötilaan, eli alle 60 asteen.
Isoäidit osasi tämän kokemuksen ja perinnetiedon avulla, vaikka mistään alfa ja beettareaktioista ei tiedetty yhtään mitään. Kokemuksen perusteella hallittiin imellyttämisen lämpötila-alue 65-80 astetta, osattiin käyttää jauhoa imellyttämisreaktion ylläpitämiseen ja tiedettiin veden vaikutus imellyttämisen onnistumiseen.
Nykyisin tätä ei osata vaikka nykyisellä tekniikalla se on todella helppoa.
Lämmin kiitos kattavasta tietopaketista! ♡ Itse kun asuin vielä omakotitalossa imellytin joko puuhellalla tai uunin jälkilämmössä ilmana jauhoja ennen keliakiaani ja hyvää tuli! ;)
PoistaKiitos.
PoistaImellytän nykyisin sähköuunissa "käänteisesti". Kun soseutan keitetyt perunat lisään jauhon ja KEITINVETTÄ, annan soseen jäähtyä 65 asteeseen. Säädän uunin lämpötilan 70 asteeseen ja annan imeltyä 1-2 tunti. Tässä lämpötilassa muodostuu maltoosi. Nostan uunin lämpötilan 80 asteeseen ja annan imeltyä 1-2 tuntia. Tässä lämpötilassa muodostuu useita erilaisia voimakkaasti makeuttavia sokerin sukuisia yhdisteitä ja tätä voidaankin pitää tärkeimpänä imellyttämisvaiheena. Imeltämisen loppuvaiheessa nostan usein vielä lämmön 90 asteeseen ja pyrin tällä ottamaan irti ne viimeisetkin huippumakeat yhdisteet. Jos imeltyminen keskeytyy, niin sillä ei ole tässä vaiheessa mitään merkitystä.
Jos perunoita on vähintään 2kg niin silloin voi prosessia hiukan yksinkertaistaa. jäähdytän soseen 60 asteeseen ja säädän uunin lämpötilan 80 asteeseen muutamaksi 3-4 tunniksi. Joskus "loppurutistan ne makeimmat mukaan" 90 asteessa, joskus en. Pienemmille määrille en ole tätä kokeillut.
Kiitti Alfa-Beetta! ♡ Multa taitaa jäädä nyt imelletty perunalaatikko tekemättä kaiken kiireen ja sairastelun välissä mut lanttulaatikkoa ja bataattilaatikoita aion tehdä. :)
Poistaherran jumala ku pahaa
VastaaPoistaEi kaikki tykkkää tästä eikä ole tarkoituskaan mutta kiitti kommentista ja mukavaa joulun aikaa! ♡
PoistaOlen tekemässä elämäni ensimmäistä kertaa joululaatikoita ja eniten jännitän imelletyn perunalaatikon tekemistä. Pohdin että voinkohan vaan korvata vehnäjauhot glut. jauhoilla ja tehdä sen ohjeen mukaan millä meillä on aina tehty?? ��
VastaaPoistaKiitti kommentista! ♡ Voit korvata lempireseptisi vehnäjauhot gluteenittomilla jauhoilla! :)
PoistaTässä lanttu mukanaa. Kokeiltu on ja toimivaaksi haavaittu.
VastaaPoistaImelletty perunalaatikko tai lanttulaatikko
2 kg perunoita tai lanttuja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 l maitoa
2 tl suolaa
50-100 g voita
Kuori perunat tai kuori lantut ja pilko reiluiksi kuutioiksi.
Keitä perunat tai lantut kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä.
Soseuta perunat tai lantut keitinveteen. Lisää tarvittaessa kuumaa vettä. Soseen tulee olla jäykähköä muusia. Jäähdytä 75 asteiseksi.
Sekoita 75 asteiseen soseeseen jauhot.
Peitä astia kannella ja anna imeltyä sähköuunissa 70 asteessa 1-3 tuntia. Imeltymisen loppuvaiheessa laske lämpö 65 asteeseen ja imellä 1-3 tuntia. Katkaise virta uunista. Imellystä voi jatkaa uunin jäähtyessä muutaman tunnin.
Sekoita pari kertaa imeltymisen aikana.
Lisää soseen joukkoon suola, sulatettu voi ja maitoa niin paljon, että soseesta tulee puuromaista velliä. Jätä lanttulaatikko sen verran kiinteäksi että pintaan voi tehdä koristekuvioita. Lisämakeutusta ei tarvita. Voit tässä vaiheessa maustaa soseen.
Kaada perunasose tai laanttusose voideltuun uunivuokaan. Pinnalle korppujauhoa ja voinokareita
Paista perunasosetta tai lanttusosetta 120-150 asteessa 2-3 tuntia.
On tärkeää että sose on 75 asteista kun se laitetaan uuniin imeltymään.
Kiitos ohjeesta Alfa-Beetta! ♡ Jollekin hyvä ohje joka voi käyttää vehnäjauhoja. Itse keliaakikkona en voi käyttää vehnäjauhoja mutta voin korvata ne gluteenittomilla jauhoilla. :)
PoistaTätä on nyt testattu lanttuun ja nauriiseen useampiakin kertoja. Kun pidetään ohjeen lämpötiloista kiinni niin imellys onnistuu pitkillä, noin 10-14 tuntia, imeltymisajoilla lantulle ja nauriille. Kokeiluja vielä jatketaan ja yritetään saada imeltymisaikaa jonkin verran lyhennettyä. Näyttäisi siltä että pienikin määrä perunaa sekoitettuna lanttu tai nauris -soseeseen lyhentää merkittävästi imeltymisaikaa.
PoistaKiitos Alfa-Beetta hyvistä neuvoista! ♡ Täytyypä ensi jouluna testailla! ;)
PoistaFeliz Navidad! Espanjassakin tehdään keliaakikolle imellettyä perunalaatikkoa.
VastaaPoistaKiitti kommentista! ♡ Mahtavaa että sielläkin tehdään imellettyä perunalaatikkoa! :)
PoistaEn ole onnistunut valmistamaan gluteenitonta aidosti imellettyä perunalaatikkoa. Makeutan sen aina siirapilla.
VastaaPoistaOnko kokeiltu "apteekin aineita"? Käsitykseni mukaan niillä imeltyminen onnistuisi samaan tapaan kuin jauhoilla imeltäisi. En ole kuitenkaan näitä kokeillut. En edes tiedä että sisältääkö ne gluteenia.
Kiitti kommentista! ♡ En ole kokeillut apteekin aineilla kun ihan semperin fin mixillä yön yli se imeltyy ja sitten lisään hiukan siirappia lisäksi.
PoistaMitä ihmettä on "apteekin aineet"?
PoistaTässä tapauksessa tarkoittanee jauhon paranteita - ensisijaisesti viljan imeltävää amylaasia.
PoistaOikein tehtynä ja imeltyneenä ei mitään siirappia tarvita.
PoistaKiitos kommentista Ulla! ♡ Vehnäjauho version muistan ja siihen ei tarvinnut siirappia lisätä mutta en ole vielä onnistunut gluteenittomana versiossa samaan.
PoistaGluteenittoman imelletyn perunalaatikon imeltäminen onnistuu samaan tapaan kuin tavallinen imelletty perunalaatikko vehnäjauhoilla imelletään.
VastaaPoistaKeitetään perunat suolattomassa vedessä hyvin kypsiksi ja soseutetaan perunat kuumina ja lisätään kuumaa suolatonta vettä niin että saadaan puuromainen sose. Tönkkösose ei aina edes imelly. Jäähdytetään sose huolellisesti 75 asteiseksi. Imeltymisaktiivisuutta sisältävä GLUTEENITON KAURAJAUHO lisätään hyvin sekoittaen 75 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Sosekattila laitetaan 70 asteiseen uuniin imeltymään 3 tunniksi. Sekoitetaan imeltymisen aikana noin 3 kertaa. Maistamalla voi seurata imeltymisen edistymistä. Jopa hiukan lyhyempikin imeltymisaika saattaa riittää.
Imeltyneeseen soseeseen lisätään voi ohuina siivuina sulamaan. Lisätään maito (tai muu neste) niin että saadaan notkea vellimäinen puuro. TÄSSÄ VAIHEESSA LISÄTÄÄN SUOLA. (suola on tehokas imeltymisen estäjä, niin kuin rasvakin)
Notkistettu sose laitetaan "imelletyn perunalaatikon arvolle sopivaan" voideltuun uuninkestävään lasi-tai posliinivuokaan. Pinnalle lisätään muutama voinokare.
Paistetaan aluksi noin 200 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alennetaan uunin lämpötila 130-140 asteeseen ja kupliminen rauhoittuu. Näin menetellen voidaan paistaa lähes täysiä vuokia. Paistetaan noin 3 tuntia.
Muita GLUTEENITTOMIA imeltäviä jauhoja en tunne, kaurajauho on ainoa. Kaurankin kanssa täytyy olla tarkkana, koska kaura usein lämpökäsitellään ja samalla imeltämisentsyymi saattaa tuhoutua. Lisäksi suomalainen kaura saa viljely ja viljankäsittely-ympäristöistä gluteenitartunnan. Gluteenittomuus voidaan varmistaa "PUHDAS KAURA" tuotteilla. Tartunnan voi saada myös jauhokaapista ja samanaikaisesta käsittelystä kotiolosuhteissa.
Kiitti kommentistasi ja todella hyvästä ohjeesta! ♡ Aion kokeilla tuota sinun ohjettasi tänä jouluna! ♡
Poista